Kuvataide ja viriketoiminta

Kuvataide ja käsin tekeminen ovat sydäntäni lähellä


Olen harrastanut kuvataiteita pienestä pitäen. Alan opiskelun myötä akvarellien ja sisustustaulujen maalaamisesta tuli osa työtäni jo varhain.
Maalausaiheeni ovat suureksi osaksi maisemia ja miljöitä, ja tyylini pääosin esittävä, realistinen. Vaikka pääosin olenkin tehnyt vesiväritöitä, on eri materiaalien ja välineiden yhdisteleminen silti vapauttavaa ja hauskaa!

Olen aikeissa tehdä maalauksistani oman portfolion tämän sivuston alle. Toistaiseksi maalauksiani löytyy FB:sta täältä.

Viriketoiminta ja toiminnanohjaus


Käsin tekemisen tuokiot virkistävät ikään katsomatta! Olen iän karttuessa kiinnostunut yhä enenevässä määrin viriketoiminnan järjestämisestä niin ikäihmisille kuin nuoremmillekin.

Muutamia vuosia taaksepäin kohtasin haasteita terveyteeni liittyen. Siinä toipilas- ja kuntoutusaikana niin sanottua vapaa-aikaa oli enemmän. Sillä ajalla tein asioita, joita pystyin. Virkkasin, tein koruja ja helmitöitä, askartelin ja maalasin monen näköisiä pienimuotoisia töitä, vesivärimaalauksia ja sisustustauluja. Liikuin paljon.
Toipilaana tehden osa näistä töistä onnistui paremmin ja osa huonommin. Eikös näin toisaalta ole aina? Minkä tahansa työn valmistuminen oli kuitenkin iso voitto itselleni, ja kaiken tuon koin eräänlaisena terapiana. Tekemisen aikana oli hyvä mieli. Tässä haluan nyt auttaa muitakin.

Tulen mielelläni ohjaamaan viriketoiminnan hetkiä ja järjestämään muuta ohjattua toimintaa palvelukeskuksiin tai viettämään aikaa yhdessä tehden ja puuhaten vaikka seuraa kaipaavan nuoren kanssa.

Viriketoiminnan ryhmät antavat tärkeää sisältöä elämään ja ovat sosiaalisia tuokioita, joissa voi jakaa ajatuksia, haaveita ja muistoja yhdessä muiden kanssa. Toistuessaan ne mm. vahvistavat tunnetta yhteenkuuluvuudesta, vahvistavat monenlaisia ehkä jo hiipumaan päin lähteneitä taitojamme ja vähentävät yksinäisyyden tunnetta.


Ota yhteyttä 

Ota yhteyttä