Allekirjoittaneen blogi: Isoäiti lähemmäs omaisiaan
Huom. Tämän sivun teksti on kopioitu vuonna 2007-2008 pitämästäni blogista sellaisenaan ja on tarkoitettu silmäiltäväksi kaikille kokemuksistani kiinnostuneille. Joitakin henkilöiden nimiä olen nyt 2023 alussa tähän kotisivustoon siirtämästäni blogista poistanut ja korvannut ne tähtösillä.
- - - - -
Äitini kyseli jo vuoden 2004 tienoilla mahdollisuudesta siirtää lähiomaisistaan 400 km päässä asuva isoäitini lähemmäs meitä Etelä-Suomeen. Hän sai heti kieltävän vastauksen sekä isoäidin kotikunnan, Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalipuolelta että kotikunnastamme Naantalista.
Vuoden 2007 alkupuolella mummu siirrettiin palvelutalosta laitoshoitoon, Palokan hoivasairaalaan. Kunnon huonontuessa yhteydenpito puhelimitse vaikeutui entisestään ja yksinäisyyden tunne voimistui.
Tunsin, että nyt oli pakko koittaa tehdä jotakin. Oli minun vuoroni yrittää auttaa. Mietin, mistä aloittaa, jos haluaa siirtää laitoshoidossa olevan omaisen lähemmäs sukulaisiaan. Aloitin soitto- ja selvittelykierroksen viime kesän 2007 tienoilla Valtioneuvostosta.
18.6.2007 Soittokierros Valtioneuvostoon
Soitin Liisa Hyssälän sihteerille kyselläkseni kotikuntalain tilannetta. Halusin tietää, onko lakiin tulossa muutos, joka sallisi isoäitimme siirtämisen lähemmäs omaisiaan. Sihteeri selvitti asiaa ystävällisesti minun linjoilla odottaessani ja pyysi lopulta ottamaan yhteyttä peruspalveluministeriin, jonka piiriin asia kuuluu.
21.6.2007
Soitin peruspalveluministeriöön hallitusneuvos Riitta Kuusistolle. Tai yritin soittaa. En saanut puhelimen päähän.
25.6.2007 Puhelu Valtioneuvostoon Riitta Kuusistolle
Asiallinen puhelu. Jo tässä vaiheessa selvisi, että kustannusten jako on suurin ongelma näissä siirroissa nyt, kun laki on mikä on. Eli suostuuko isoäidin kotikunta maksamaan hoidon toisessa kunnassa, ja mihin kustannuksiin mahdollisesti suostuvat. Kuulin, että Lääninhallitus voisi tietää, kuinka on tehty vastaavissa tapauksissa.
Olen vielä toivoa täynnä ja tuntuu, että voisimmekin pystyä auttamaan isoäitiäni.
25.6.2007 Soitto Lääninhallitukseen Turkuun
Koitin maanantaina saada langan päähän Anita Kostiaista. Eija Saarinen vastasi ystävällisesti ja kertoi Kostiaisen olevan paikalla torstaina.
Halusin malttamattomana kysellä asiani, ja päätin kysellä ne nyt puhelimeen saamaltani Saariselta. Jyväskylän maalaiskunta kuulemani mukaan päättää tästä siinä mielessä, että heistä on kiinni, minkälaisia summia suostuvat muualla tapahtuvasta hoidosta maksamaan. Hoitopäivän kustannuksen ovat erilaisia eri kunnissa, ja maalaiskunta joutuisi maksamaan isoäidin uudelle sijoituskunnalle kyseisen kunnan hoitopäivän hinnan. Saarinen kehoitti kyselemään tilannetta, jonoja ym. Naantalin sosiaalitoimistosta.
27.6.2007 Puhelu Kaija Rissasen kanssa
Soitin Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalipalveluiden johtajalle Kaija Rissaselle. Isoäitinihän on kirjoilla Jkl:n maalaiskunnassa, joten Rissasen ajattelin olevan se henkilö, jolla on suuri valta siihen, saammeko maksusitoumuksen vai emme. Alku ei ollut alkuunkaan lupaava, mutta kuvaa hyvin koko projektin sujuvuutta laajemmaltikin: "Emme ole kovin halukkaita näitä ostositoumuksia muualle tekemään," sanoi Kaija.
Kuulin, että Jyväskylän maalaiskunta on jakanut vastuun niin, että Palokan terveydenhuollon kuntayhtymä vastaa mm. vanhusten pitkäaikaishoidosta ja laitoshoidosta. Täten vastuu maksusitoumuksen myöntämisestä kuuluukin tässä tapauksessa Palokan terveyskeskukselle, mikäli isoäitini halutaan siirtää toisen kunnan terveyskeskuksen hoitoon.
27.6.2007 Ensimmäinen soitto Palokan terveyskeskuksen ylilääkärille
Koitin tavoitella Palokan terveyskeskuksen ylilääkäriä Reijo Räsästä. Sain puhelimeen hänen kesälomasijaisensa, **. Tämä puhelu osoitti selvästi sen, kuinka epäoikeudenmukaisesti systeemi nyt toimii - kuinka paljon yksittäisen henkilön omista mielipiteistä on kiinni se, kuinka tähän maksusitoumus-asiaan suhtaudutaan. ** ilmoitti, että Palokan terveyskeskus ei tällaista maksusitoumusta tule antamaan. Piste. Budjettirahoitus käytetään kuulemma omaan hoitoon, siirtoihin ei ole rahaa.
No, loppujen lopuksi budjettirahoituksesta tässä ei taida olla edes kysymys. Tai siitä, että siirtoon ei olisi varaa (uusi paikkahan voisi olla edullisempi kuin kunnan oma hoitopaikka, ja tässä on kuitenkin pienistä summista kysymys).
Mitä tässä nyt kuntien puolella lopulta pelätään? Sitä ylimääräistä vaivaako, jonka maksusitoumuksen käsittely vaatii? Koko maata ajatellen "maksusitoumus-liikennettä" olisi varmaankin sekä kulloiseenkin kuntaan päin, että sieltä pois päin. Toisen auttamiseksi on joskus nähtävä ihan silkkaa vaivaa. ** viittasi myös siirto-tapauksiin, joissa on ollut "kikkailun makua" ja jotka on saatettu sen vuoksi voittoisasti riitauttaa. Ymmärrän itse hyvin, että epätoivoiset omaiset sortuvat "kikkailuunkin" halutessaan auttaa läheisiään. Toki asiaa helpottaisi, jos tällaisissa tapauksissa kunnilla ja terveydenhuollolla olisi käytössään valmiiksi luodut toimintamallit.
27.6. Soitto Lääninhallitukseen Jyväskylään
Edellisestä puhelusta vielä typertyneenä otin jälleen luurin käteen ja koitin tavoittaa Jyväskylän lääninhallituksen sosiaalitarkastaja Aino Arposta. Halusin saada tietoa siitä, onko tällaisia pitkäaikaishoitopäätöksen saaneiden siirtoja siellä päin tehty ja kuinka on toimittu. En saanut langan päähän, mutta sain pyynnön koittaa heti seuraavana aamuna uudestaan.
28.6.2007 Puhelinkeskustelu Jyväskylän Lääninhallituksen sosiaalitarkastajan Aino Arposen kanssa
Sain Aino Arposen puhelimeen vain kaksi päivää ennen hänen kesälomaansa. Silti hän lupasi ystävällisesti selvitellä minulle ennen lomaansa perusasioita kotikuntalakiin liittyen, ja sitä, kuinka voisin toimia. Selvitysten tulos oli se, että kunta ei ole velvoitettu myöntämään maksusitoumusta, mutta sitä voi kirjallisesti anoa henkilön kotikunnalta, tai isoäitini tapauksessa Palokan terveyskeskuksen kuntayhtymältä, joka vastaa Jyväskylän maalaiskuntalaisten vanhusten laitoshoidosta.
Koska olimme äitini kanssa tässä vaiheessa joka tapauksessa päättäneet anoa maksusitoumusta, seuraavaksi pitäisi siis löytää isoäidille uusi hoitopaikka mahdollisimman läheltä meitä.
27.6.2007 Puhelu Turun Lääninhallitukseen Eija Saariselle
Saarinen kuunteli asiani ja kehotti ystävällisesti soittamaan kyseisen alueen sosiaaliasiamiehelle. Sain häneltä nimet ja numerot. Koitin tavoitella toista heistä, Eija Hiekkaa, mutten saanut langan päähän. Hän on paikalla huomenna, soitan silloin uudestaan.
27.6.2007 Kaikki vinkit tervetulleita... päähänpistosta soitto Palokan sosiaalitoimistoon
Päätin soittaa Palokan sosiaalitoimistoon vinkkejä kerätäkseni. Kaikki tiedot ja kuulopuheetkin tuntuvat olevan tässä vaiheessa minulle tärkeitä. Puhelu ei kuitenkaan avannut mitään uusia ovia.
28.6.2007 40 minuutin puhelu Jyväskylään, juttelua sosiaaliasiamies Eija Hiekan kanssa :)
Hyvä puhelu, sain kuulla paljon käytännön kokemuksia maksusitoumus-asioiden tiimoilta. Kuten Hiekka totesi: "Kunnilla on aikamoinen valta näissä asioissa." Tämän puhelun jälkeen olin viisaampi siinä, kuinka kotikuntalain rajoitussäännös on käytännössä monien elämänlaatua alentanut. Ja kuinka mutkikasta voikaan läheisen auttaminen nyky-Suomessa tämän lain puitteissa olla - oli läheinen vanhus tai oma kehitysvammainen lapsi. Minusta alkaa tuntua entistä tärkeämmältä, että tästä asiasta aletaan puhua yleisellä tasolla julkisuudessa.
16.7.2007 Isoäitini on sotaveteraani ja toimi lottana Rukajärvellä
Isoäitini on sotaveteraani, ja tuntuu aivan hävyttömältä, että sotiemme veteraaneja kohdellaan viimeisinä vuosinaan näin! Muistan presidenttimme Tarja Halosen puhuneen naisten oikeuksien sekä sotaveteraanien puolesta. Tarkistin V-S Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Osmo Suomiselta, olisiko veteraanijärjestöillä rahkeita auttaa isoäitiäni. Puhelu oli asiallinen ja ystävällinen, mutta ratkaisua asiaan se ei tuonut. on ymmärrettävää, että Suominenkin on sitä mieltä, että resurssit sotaveteraanien auttamiseen pitäisivät tulla valtiolta.
Mielessäni alkoi kyteä ajatus kirjoittaa asiasta nykyiselle presidentillemme, joka niin kovasti naisten ja veteraanien oikeuksista puhuu.
17.8.2007 Palokan terveyskeskuksen kuntayhtymä, puhelu johtavan ylilääkärin kanssa
Soitin ylilääkäri Reijo Räsäselle ja kerroin tilanteemme. Aiemmin kesällä hänen sijaisensa oli maksusitoumukseen suostumisen kertaalleen jo kieltänyt. Varsinainen ylilääkäri Räsänen oli huomattavasti suopeampi. Keskustelimme asiasta yleiselläkin tasolla, ja juuri Räsänen sanoi asiaa voitavan miettiä siltäkin kannalta, että mitä oikeuksia ihmiseltä putoaa pois hänen joutuessaan pitkäaikaishoitoon. Räsänen myös kertoi tärkeitä faktoja siitä, kuka missäkin tapauksessa päättää maksusitoumuksen myöntämisestä. Kunnat ovat jakaneet tässä vastuuta hiukan eri tavoin.
Räsänen sanoi heidän kyllä käsittelevänsä asian kuntayhtymän hallituksessa, jos toimitan heille anomuksen maksusitoumuksen myöntämiseksi ja liitän mukaan uuden hoitopaikan vastaavan selvityksen seuraavasta hoitopaikasta. "Mitään en voi kuitenkaan luvata", hän sanoi.
28.8.2007 Naantalin terveyskeskus, ylilääkäri Jussi Pärkö
Keräsin rohkeutta ja soitin Naantalin terveyskeskuksen ylilääkärille kyselläkseni mahdollisuudesta sijoittaa ulkopaikkakuntalainen vanhus Naantaliin kunnalliseen hoitoon. Ensinnä kuulin, että paikat ovat nyt täynnä, on ylitarjontaa. Mutta tilanteet toki myös vaihtelevat, kuulin. Pärkö lupasi keskustella asiasta myös Naantalin sosiaalipuolen kanssa ja ottaa yhteyttä parin viikon sisällä.
Kului viikko... toinen... kolmas...
Syyskuun puolenvälin tienoilla soittelin lähikuntiin
Naantalissa oli hiljaista. Kyselin tilannetta jossain välissä, ja koitin varovasti hoputella. Samalla soittelin läpi muutaman lähikunnan: Pirautin Maskun terveydenhuoltoon ja Moision kuntayhtymän vanhainkotiin. Huomasin, että on liki toivotonta yrittää saada ulkopaikkakuntalaiselle paikkaa sellaisesta kunnasta, jossa ei itsekään ole kirjoilla. Unohdin tämän jälkeen koko huonoksi osoittautuneen ajatuksen löytää edullinen hoitopaikka lähikunnista.
Soitin lisäksi erääseen yksityiseen hoitokotiin Turun seudulla. Paikan hinta oli varsin korkea. Unohdin senkin asian saman tien.
19.9.2007 Mummon syntymäpäivänä lähetin matkaan kirjeen Tasavallan Presidentti Tarja Haloselle
Tänään on isoäitini syntymäpäivä, ja hyvä päivä lähettää kirje presidentillemme. Mielestäni jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja kyseenalaistaa niitä yhteiskuntamme toimintatapoja, joista on "riittävän hyvin" selkoa ottanut. Kirje oli myös avunpyyntö isoäidin, yhden sotaveteraanimme puolesta. Tänä vuonna vietetään Suomen 90-vuotisjuhlaa. Ja se, joka maamme edestä oli henkensä alttiiksi laittanut, oli oikein lain voimalla yksin jätetty.
3.10.2007 Vastaus Tasavallan Presidentin kansliasta, kirjattu päivälle 3.10.
Vastaanotin Tasavallan Presidentin neuvonantajan allekirjoittaman kirjeen. Kirjeessä ilmoitettiin, että kotikuntalaki kuuluu sisäasiainministeriön toimialaan, ja sinne kirjeeni oli lähetetty. No voi sentään.. eikö Presidenttimme nähnyt kirjettä lainkaan... Olin tyytyväinen, että olin tämänkin vaiheen kokeillut. Ele se on pienikin.
3.10.2007 Jussi Pärkö vastasi soittopyyntööni ja ilmoitti, että NYT OLISI PAIKKA ISOÄIDILLENI TARJOLLA
Olimme äitini kanssa matkalla Turkuun, ja puhelimeni soi kesken matkan. Oli pakko oikein hetkeksi pysähtyä bussipysäkille, kun kuulimme, että Kertulle on paikka nyt Naantalin terveyskeskuksesta luvattu. Hienoa!
Yksi ongelma vain tulisi varmaankin olemaan Naantalin hoitopaikan hinta, joka on korkeampi kuin Palokan vuorokausihinta...
8.10.2007 Sisäasiainministeriön lausunto Presidentille lähetetyn kirjeen tiimoilta saapui
Lausunto sisälsi perusasioita kotikuntalaista ja sen rajoitussäännöksestä. Siis asioita, jotka jo olin selvittänyt ja jotka olivat minulle tuttuja. Olin lukenut mm. sisäasiainministeriön vuonna 2004 asettaman työryhmän mietinnön Internetistä. Oleellista oli tässäkin lausunnossa se, että kunnilla ei ole velvollisuutta antaa maksusitoumusta lain ollessa tämä. Positiivista oli, että tämä lausunto tuli nopeasti - asia oli viety eteenpäin saman tien.
9.10.2007 Anomus maksusitoumuksen myöntämiseksi lähti matkaan - ja oli varovaista toivoa täynnä
Reijo Räsäsen, Palokan terveyskeskuksen ylilääkärin, kanssa olen keskustellut tämän projektin kuluessa monet kerrat. Kertaakaan ei ole menneet sukset ristiin. Tuntuu, että Palokassa on ylilääkäri paikallaan. Olemme keskustelleet tästä asiasta mm. siltä kantilta, että loppujen lopuksi maan tasalla tämä on, kuten Räsänen sanoi "nollasummapeliä". Samat ihmiset hoidettaisiin, mutta eri kunnissa. Vaikka Räsänen olisi tavallaan maksusitoumuksen myöntämisen kannalla, hän tulee varmasti kyselemään mielipidettä Jyväskylän maalaiskunnalta, jossa isoäiti on kirjoilla - ja jonka mielipide asiaan on käytännössä se, joka ratkaisee.
Naantalin terveyskeskuksen ylilääkäri oli toiminut ajatuksiani nopeammin, ja oli lähettänyt lausuntonsa olemassa olevasta paikasta Palokkaan jo ennen, kuin oma anomuksemme lähti postin vietäväksi:)
30.10.2007 Soitto Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalipuolelle
Uskaltauduin soittamaan Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalijohtajalle ja vanhustenhoidosta vastaavalle Kaija Rissaselle. Olemme keskustelleet aiemminkin. Rissanen kertoi, että "On tulossa lisää paikkoja (laitoshoitopaikkoja), katsotaan kuinka halukkaita tällaisen maksusitoumuksen myöntämiseen ollaan, kun on tulossa lisää paikkoja omaan kuntaankin". Sen enempiä edellistä asiaa kommentoimatta sanon vain, että tuntuu, että tässä unohdetaan se IHMINEN. On kyse vanhuksen, yksinäisyyttä potevan ihmisen auttamisesta.
5.11.2007 Kuulin, että anomukseeni oli tehty kielteinen päätös - ei maksusitoumusta
Kuulin asian soittaessani Reijo Räsäselle. Varsinainen Räsäsen allekirjoittama päätöskirje ei vielä ollut edes lähtenyt postiin. Olin todella pettynyt, vaikka toki olin aavistanutkin, että ihminen ei tässä ole etusijalla. Sosiaalijohtaja Rissanen oli viestittänyt, ettei matkaetäisyys ole riittävä peruste anomuksen hyväksymiselle. Perusteeksi ei ilmeisesti myöskään käy ihmisen oma tahto tai masennus oman yksinäisyyden johdosta. Ei, koska kotikuntalaki sallii tämän.
Hoitohenkilökunta tietää isoäitini olevan ajoittain itkuinen. Päättäjien ei sitä murhetta tarvitse kuunnella, mutta minulle sen kuuleminen tekee todella pahaa. Isoäitini ei ole aiemmin valitellut juuri mistään. Nyt hän ei aina pysty pitämään itkua loitolla - se tulee, kun on ikävä.
5.11.2007 Soitin saman tien Rissaselle
Koska kielteinen päätös tuntui niin kertakaikkisen epäreilulta, halusin kuulla heti paikalla, miksi sellainen päätös on tehty. Soitin sosiaalipuolelle.
Linjaus on kuulemma se, että omissa palveluissa järjestetään, kuulin. Ja kun kustannukset olivat korkeammat... Rissanen sanoi, että jos he pystyvät halvemmalla hankkimaan palvelun, niin siihen on suostuttu. Voi sentään, kun senkin kuuleminen tuntui pahalta. Että isoäitiä kyllä autettaisiin, jos siitä säästöä saataisiin! Sitähän se tarkoittaa.
Rissanen tuntui haluavan siirtää vastuun päätöksestä Palokkaan. Palokka kuulemma päättää, koska heiltä on palvelu ostettu. No, jokainen voi kuvitella, että se päättää, joka maksaa - ja siltä joka maksaa, kysytään kannanottoa.
Sekä Kaija Rissaselle että Reijo Räsäselle kerroin, etten voi jättää asiaa tähän. Minun on pakko yrittää niin kauan kuin tarve vaatii. Räsänen osoitti hyväntahtoisuutensa kertomalla, kuinka voin tehdä muutoshakemuksen tähän päätökseen, ja kenelle sen osoitan. He tulisivat sen terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksessa käsittelemään. Näin periaatteessa. Mutta mihinkäs se maalaiskunnan kanta tässä välissä muuttuisi? Mietin, voisiko siihen kantaan jotenkin vaikuttaa.
7.11.2007 Soitto Naantalin seudun sotaveteraanit ry:n sihteerille, Raija Wecksellille
Raija Wecksellille soitin tilanteessa, jossa takki tuntui olevan melko lailla tyhjä, ja pettymys painoi. Mutta mikä puhelu! Olipa ihanaa, kun huomasi jonkun haluavan auttaa niin, että oli jopa valmis näkemään vaivaa asian eteen. Olin niin yllättynyt asiani saamasta todella empaattisesta vastaanotosta, että jouduin puhelun aikana oikein kokoamaan itseni , jotta pystyin jatkamaan keskustelua. Joku oli täysin asiani puolesta. Puhelu oli suhteellisen pitkä ja sain kannustusta myös siinä, että koittaisin saada asiasta yleisellä tasolla aikaan keskustelua.
Raija Wecksell sanoi ottavansa asian mielellään esiin V-S Kokoomuksen piirikokouksessa marraskuun puolenvälin tienoilla. Lupasin lähettää asiasta yhteenvedon sähköpostitse.
Marraskuussa näin isoäitiä kolmena päivänä perätysten :)
Marraskuussa otin yhden perjantain vapaaksi (yksinyrittäjänä vapaat ovat vain omasta pussista pois;) ja päätin lähteä Jyväskylään nähdäkseni isoäitini kolmena päivänä perätysten. Se oli harvinaista herkkua. Reissun aikana vierailin Jyväskylässä asuvan serkkuni luona, jolle kerroin projektistani. Serkkuni muisti, että yhteinen vanha perhetuttumme toimii Jyväskylän maalaiskunnassa kristillisten piirissä. Kaikki keinot käyttöön, eli soitin marraskuussa myös Kirsti Liukolle. Luulen, että tällaisissa tapauksissa kannattaa viedä asia niin monen tietoisuuteen kuin vain jaksaa.
26.11.2007 Kyselin Palokan terveyskeskuksen ylilääkäriltä muutoshakemuksen tekemisestä
Kuulin, että hakemus osoitetaan tässä tapauksessa Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän hallitukselle. Muutoshakemuksessa pitäisi viitata tehtyyn päätökseen (kielteinen päätös anomukseen maksusitoumuksen myöntämiseksi) ja tietysti kannattaisi esittää perustelu tai pari siitä, miksi muutoshakemukseen pitäisi myönteinen päätös antaa.
30.11.2007 Muutoshakemus lähti matkaan
"Anon kunnioittavasti päätöksen muuttamista seuraavista syistä..." Katsotaan nyt tämäkin vaihe...
17.12.2007 Soitto Palokan terveyskeskuksen johtavalla ylilääkärille
Uskalsin vihdoin soittaa Palokkaan kysyäkseni, onko muutoshakemukseen jotakin päätöstä tehty, ja mikä se mahdollisesti olisi. Huomasin olevani aivan liian ajoissa, sillä muutoshakemus-asiani oli vasta (tai yhä) Jyväskylän maalaiskunnassa sosiaalipuolella lausuntoa hakemassa. Lausuntoa odotettiin saapuvaksi tammikuun loppupuolelle mennessä, jolloin olisi Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen kokous.
Tammikuun alku 2008
Soitin Palokan johtavalle ylilääkärille kysyäkseni, onko Jyväskylän maalaiskunnasta tullut lausuntoa muutoshakemuksesta. Jos lausuntoa ei olisi vielä Palokkaan saapunut, niin miksi moinen viivyttely?
Ylilääkäri ilmoitti miltei heti alkutervehdysten jälkeen, että ei, ikävä kyllä ei ole saapunut lausuntoa. Asian käsittely uhkasi siirtyä tästä johtuen.
Tammikuussa kuulin, että kotikuntalaista oli tehty kirjallinen kysymys
Tammikuun puolenvälin paikkeilla sain viestin Anne-Mari Virolaiselta, joka oli kysellyt kotikuntalain tilannetta ministeriöstä vuoden 2007 lopulla. Hän ilmoitti, että kristillisten Päivi Räsänen oli nyt tehnyt kyseisestä epäkohdasta kirjallisen kysymyksen peruspalveluministeri Risikolle. Vastauksessa Risikko toteaa, että hallitus tulee antamaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ja rahoitusjärjestelmän muutoksista esityksensä keväällä 2008.
24.1.2008 Puhelu Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunnan puheenjohtajalle
Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen kokous lähestyi ja pelkäsin, että maalaiskunta ei olisi vieläkään antanut lausuntoa muutosanomukseen. Aikaa ei ollut enää kuin muutama päivä. Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja oli erittäin ymmärtäväinen, mutta yllättäen ei ollut kuullut koko asiasta yhtään mitään. Ei lupaavalta näyttänyt. Jouni Arnberg kertoi, että tällaisia kyselyitä omaisen hoitopaikan vaihtamiseksi kyllä on aika ajoin tullut. Äidille, isälle, isoisälle tai kehitysvammaiselle sukulaiselle on koitettu saada järjestymään hoitopaikkaa lähempää omaisia. Hän lupasi tiedustella asiaa ja tehdä jotakin sen eteen, että lausunto tästä meidän tapauksestamme saataisiin tehtyä.
Tammikuun lopussa 2008 otin yhteyttä Turun Sanomien toimitukseen
Turun Sanomat tarttui aiheeseen ja kotikuntalakia käsittelevä artikkeli julkaistiin keskiviikkona 13. helmikuuta.
24.1.2008 Puhelu Kokoomuksen Anne-Mari Virolaisen kanssa
Virolainen kertoi kotikuntalain tilanteesta, siitä, että kotikuntalain muutosta aletaan työstää eduskunnassa kevään aikana. Asian käsittely vienee kuitenkin aikaa puolesta vuodesta eteenpäin.
29.1.2008 Otin yhteyttä Vanhustyön keskusliittoon kotikuntalain muutosta ja asian tarvitsemaa julkisuutta koskien
Juttelin toimitusjohtaja Pirkko Karjalaisen kanssa kotikuntalain tilanteesta ja sen merkityksestä läheisillemme. Kuten Karjalainen totesi: Kotikuntalaki on aikoinaan pysähtynyt kuntien vastahankaan. Olimme yhteisymmärryksessä siinä, että tämän asian esille tuominen olisi ensiarvoisen tärkeää. Karjalainen mainitsi eduskunnan yhdenvertaisuutta käsittelevän seminaarin, johon hän on osallistumassa ja jossa hän aikoo ottaa kotikuntalain tilanteen esille.
29.1.2008 Soitto Pauliina Takalalle - Keski-Suomen vanhusasiavaltuutetulle
Pitkä keskustelu. Pauliina otti puheeksi mahdollisuuden löytää yksityinen edullisempi hoitopaikka isoäidille. Naantalissa ei vuoteeseen hoidettaville ole yksityistä hoitolaitosta, ja tästäkin johtuen myöhemmin Naantalin kaupungin sosiaalijohtajan kanssa totesimme, että on katsomme nyt tämän kuntien välisen kustannusten jakomahdollisuuden loppuun saakka. Pauliina Takalalta sain henkistä tukea asiassani; hän kuunteli asiani vaikkei työnsä puolesta olekaan varsinaisesti oikeutettu puuttumaan yksittäisiin tapauksiin.
Vanhusasia.fi laittoi Takalan toimesta sivuilleen linkin Kotikunta.fi -sivustoon.
Jossakin tässä välissä soitin Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalijohtajalle Risto Kortelaiselle
Melkoista kiirettä tuntui olevan Palokka-Jyväskylä -suunnalla kuntien yhdistymisen tiimoilta. Halusin kuitenkin aikaa myös tälle jo yli puoli vuotta kestäneelle maksusitoumus-projektillemme. Keskustelimme hyvän aikaa ja sujuvasti asian eri puolista. Koitin painottaa kotikuntalain kuntalaskutusmallin meneillään olevaa käsittelyä eduskunnassa ja ministeriössä - asiaan oli siis tulossa parannus eikä mielestäni ollut tarpeellista venyttää isoäidin yksinäisyyttä mahdollisesti vain kuukausien ajan tähden. Juuri tähän mahdollisesti lyhyeen aikaan vetosi myös Kortelainen sanomalla, että voisimme siinä vaiheessa ottaa asian uudelleen esille. Tästä aivan rauhallisesti sanotusta kommentista oma sykkeeni kertautui monella ja kerroin, kuinka olen tätä asiaa nyt yli 8 kuukautta ajanut, enkä todellakaan aio lopettaa nyt, en ennen kuin tilanne on tyydyttävä. Kerroin, miltä tuntuu, kun oma isoäiti miltei puhkeaa itkuun puhelimessa 400 km matkan takana ja tiedät, ettet pääse häntä vielä ainakaan pariin viikkoon tapaamaan. Ajatus siitä, että isoäidin itkuisuus vähenisi ajan kuluessa sen vuoksi, että hän pikkuhiljaa alkaa ajautua kauemmaksi meistä, ei tunnu yhtään sen lohdullisemmalta.
Minulle kerta kaikkiaan ainoa vaihtoehto on polkea eteenpäin, vaikka kuinka loskassa pitäisi mennä.
Näinkin vaikeasta asiasta keskustelusta selvittiin kuitenkin aikalailla kunnialla. En ratkennut aivan täysin, vaan sain nieltyä palat kurkusta. Alan olla siinä pisteessä, että vetoan puheillani eniten omiin tunteisiini ;))
Maalaiskunta sai lausunnon valmiiksi helmikuussa ´08. Kanta maksusitoumuksen myöntämiseen oli pehmennyt ensimmäisestä kierroksesta
Terveydenhuollon kuntayhtymä oli siis muutoshakemukseni johdosta pyytänyt Jkl:n maalaiskunnalta lausuntoa kunnan kannasta maksusitoumuksien myöntämiseen. Lausunto syntyi hitaasti, varmasti monista eri seikoista ja kiireistä johtuen. Vihdoin se valmistui, eikä maksusitoumuksen myöntämistä kielletty enää aivan jyrkästi. Jokin reikä oli siis muuriin syntynyt. Mietin, etten ehkä turhaan ole soitellut eri ihmisille, etten ole turhaan miettinyt kuka tuntee kenet ja kuka voi vaikuttaa mihinkin asiaan. Olen varmasti löytänyt myös niitä ihmisiä, jotka todella haluavat toimia ihmisen parhaaksi.
20.2.2008 huitteilla päivitin tilanteen Naantalin kaupungin sosiaalijohtajalle, Riitta Ylipelkoselle
Kerroin tilanteemme Riitalle - sen, että meillä omaisilla oli maalaiskunnan hitusen pehmenneen kannan vuoksi ainakin teoriassa jälleen pieni mahdollisuus onnistua. Lausunnossa, jota en ole nähnyt ja jonka maalaiskunta toimitti Palokan terveydenhuollolle, korostettiin ymmärtääkseni hakijan ja hänen omaistensa vastuuta mahdollisesti korkeampien hoitokustannusten jakamisessa. Tätä omaisten ja vastaanottavan kunnan vastuuta koskien saimme kyllä myöhemmin ristiriitaisia tietoja.
Mutta takaisin Naantalin sosiaalijohtajaan.. hänen kanssaan on ollut helppo asioida, ja hänellä on ollut taito käydä keskustelua kanssani niin, että olen kokenut asioistamme välitettävän ja niitä ajettavan eteenpäin. Nyt pohditaan siis vielä mahdollisuutta jakaa hoitokustannuksia jollain lailla eri tahojen kesken. Ero, yli 30 euroa/ vrk on aika suuri. Hankalalta tuntuu. Ja vaikka joku tuon välin ilmoittaisi maksavansa, se ei tarkoittaisi sitä, että maksusitoumus sen myötä myönnettäisiin.
Helmikuun lopussa soitin kustannusten jakoasioissa Naantalin tk:n ylilääkärille.
Naantalin sosiaalijohtaja oli kehottanut ottamaan jälleen yhteyttä Pärköön ja kysymään, onko terveyskeskuksen mahdollista tulla kustannuksissa vastaan. Sellainen ratkaisu, jossa isoäitini saisi hoitopaikan edullisemmin kuin muut samassa kunnassa asuvat, tuntuisi kuitenkin melkoisen ristiriitaiselta - vaikka kuinka mummun tänne lähelle haluaisinkin. En oikein jaksa uskoa tällaiseen ratkaisuun. Epätoivoissaan sitä kuitenkin tarttuu jokaiseen korteen.
Pärkö on jälleen positiivisessa mielessä kertakaikkisen diplomaattinen puhuessaan kanssani. Kun lopetan puhelun, en ole yhtään viisaampi, mutten toisaalta saanut puhelusta turhia sydämen tykytyksiäkään. Tulipahan soitettua. Se selvisi, että mikäli Naantalissa ei ole tyhjiä paikkoja juuri nyt, ei kenellekään oikein voida luvata paikkaa halvemmalla hinnalla. Ja jos maalaiskunta ei suostuisi maksamaan Naantalin hintaa kokonaisuudessaan, väli jäisi Naantalin maksettavaksi. Tällaisen yrittäminen alkaa tuntua yhä typerämmältä.
10.3.2008 Rankka päivä. Kiukkua ja turhautumisen tunnetta... Ensimmäinen puhelu Palokan tk:n talousjohtajalle
Soitin Palokan tk:een ja kyselin hallituksen kokoontumisen ajankohtaa. Päivää, jolloin isoäitini maksusitoumuksesta päätettäisiin. Soitin ensimmäisenä talousjohtaja **, jonka olin kuullut olevan esittelijänä tässä tapauksessa. Hallitus kokoustaisi 26.3.
Mietin, josko nyt olisi aika lopullisesti menettää malttinsa, kuullessani, että **- asian esittelijä - ei aio puoltaa maksusitoumusta koska.. koska haluaa vetää samaa linjaa jota aiemminkin on noudatettu. Linjaa, jossa maksusitoumuksia ei siis hyväksytä jos potilaalle pystytään järjestämään hoito kotikunnassaankin. Tosin kuulin saman tien, että "ei näitä ole kyllä ennen päätettävänä heillä ollutkaan". Ei siis ole ollut päätettävänä ainakaan muutoshakemusta aiempaan kielteiseen päätökseen maksusitoumuksen anomisesta... Mietin, ettei varmastikaan ole ollut niin, (ja saman olen monia kertoja ystävilleni sanonut), että ei varmastikaan ole, koska kuka hullu se jaksaisi yhdeksää kuukautta soitella ja kirjoitella anomuksia ja muutoshakemuksia ja perustella monissa eri dokumenteissa sitä, MIKSI hänen pitäisi saada pitää omasta läheisestään huolta. Kuka!?
Monilta ihmisiltä oli nyt kysytty lausuntoa kokouksen päätöksenteon tueksi, myös isoäidin hoitajilta.
Talousjohtaja kertoi ylilääkäri Räsäsen ja va. laitoshoidon johtajan puoltavan maksusitoumusta. Talousjohtaja itse ei aio sitä puoltaa. Mutta makoisinta oli hoitajien lausunto! Isoäitini hoitajien lausunto kuulemma kuului jotensakin niin, että "Potilaan elämänlaatua ei paranna se, että hänet siirrettäisiin hoitoon toisen hoitolaitokseen". Jos isoäitiäni tällä hetkellä hoitavat lähimmät ihmiset todella ovat sitä mieltä, ettei omaisten läsnäolo nosta potilaan elämänlaatua, niin on todella kiirus saada mummu lähemmäs meitä. Mutta ymmärrän toki, että tässä on voitu saada hoitajien lausunto käännettyä niin, että siitä saataisiin tukea kielteisen päätöksen tekemiselle. Yhtäkään paperia en ole lähettänyt tätä asiaa koskien ilman, että muistaisin sanoa, että kyse EI ole hoitopaikan ammattimaisen hoidon tasosta. Kyse on omaisten kanssakäymisestä läheisensä kanssa.
Myös isoäitiäni oli käyty haastattelemassa. Ja siitä vasta innostuinkin..
Kun vieraampi ihminen käy kyselemässä yli 90-vuotiaalta vanhukselta, joka kokee ettei itse enää voi juurikaan päättää omista asioistaan, kantaa siihen, onko hänellä hyvä olla hoidettavana nykyisessä paikassaan vai olisikohan parempi toisessa kunnassa, niin mikäköhän mahtaa olla vanhuksen mieli? Uskaltaisiko moni iäkäs ja paikkakuntien nimet sekoittava vanhus vastata, että "Mennään vaan sinne toiseen kuntaan " ;)) Eihän vanhus välttämättä lääkärin kysellessä asiaa ymmärrä alkuunkaan, että mikä siellä toisessa kunnassa varmuudella odottaisi. Tästä olivat kuitenkin eräät saaneet syyn vetää sellaisen johtopäätöksen, ettei sen mummun olekaan niin tarpeellista mennä niiden henkilöiden lähelle, jotka siinä hoitohuoneen seinällä nyt valokuvina vain näkyivät. Henkilöiden, jotka hän aina tunnistaa sekä puhelimitse että kasvotusten, ja joiden sukulaistenkin kuulumisia muistaa hyvinä päivinä kysellä. Ei tarvitse, koska ei kerran sitä hoitohenkilökunnalle osannut selkein sanoin ilmaista!
Totuus on, että äitini kanssa jo tämän projektin alkuaikoina päätimme, ettemme kerro isoäidille tästä yrityksestä ennen kuin näyttää, että meillä oikeasti on mahdollisuus onnistua. Tuntuisi liian raa'alta herättää toiveet ja vetää sitten matto alta. Mummu ei siis tässä vaiheessa vielä tiennyt, että me ihan tosissamme tällaista nyt yritämme. Olin vain ajoittain hänelle jutellut, että jospa joskus vielä olisi sellainen tilanne, että voimme tavata useammin. Yhtään sen enempää en ollut rohjennut sanoa. Oli siinä mummu ihmeissään, kun hoitohenkilökunta alkoi kysellä häneltä, meidän kanssamme juttelematta, että miltä tuntuisi siirtyä hoidettavaksi toiseen kuntaan.
Mummun omasta tahdosta käynee osoituksena se, mitä hän minulle puhelimitse vuoden 2007 loppupuolella lausui: "Pitäkää huoli minusta."
Vanhuksen oma tahto: "No se olisi jo ihan liian mukavaa. Kyllä ne varmaan minut vielä päästäisivät."
Maaliskuun puolessa välissä 2008 kävin mieheni ja kahden poikani kanssa Puuppolassa isoäitiä katsomassa. Kun ikävä ja itku meinasi mummulta toisena päivänä tulla, uskalsin ensimmäistä kertaa kasvotusten kertoa hänelle tästä mahdollisuudesta muuttaa lähellemme. Kysyin häneltä, että mitä jos koittaisimme äitini kanssa saada häntä hoitoon lähemmäs meitä. Kerroin, että hän saisi yhtä hyvän hoidon, mutta me pääsisimme sitten katsomaan häntä vaikka joka päivä. Kysyin, että olisiko se hänestä mukavaa. Hän hymyili hiljaa ja vastasi, "No se olisi jo ihan liian mukavaa", ja että "Kyllä ne minut varmaan vielä päästäisivät". Liian mukavaa siis. Se oli puoltava kannanotto jos mikä, mutta sitä eivät hoitajat kuulleet, ja heidän kokoukseen matkaavassa paperissaan seisoo, että Kerttu Toivasen elämänlaatu ei nouse jos hänet siirretään lähelle omaisia.
Mieheni oli huomannut hoitopaikan seinällä pienen julisteen, jossa luki jotakin arvokasta siitä, kuinka kyseinen hoitopaikka on OMAISTEN omaa osallistumista suosiva paikka, eli omaisten osallistumista hoitotoimenpiteisiin arvostetaan. No, olinhan minäkin saanut auttaa isoäitiäni syömään silloin, kun hän oli "toipilaana" eikä itse pystynyt nostamaan kättään riittävästi... Sen jälkeen lähdin ajamaan kotiini, 400 km päähän Naantaliin.
10.3. Toinen puhelu meni Puuppolan hoivasairaalan hoitajille
Soitin hoitajille typertyneenä siitä tiedosta, että he tosiaan eivät näkisi siirron olevan Kertulle eduksi. Tätä en ymmärrä lainkaan, enkä siihen tällä puhelulla vielä selvyyttä saanut. Menetin vain hermoni enkä pystynyt, vastoin aikomustani, puhumaan enää edes isoäitini kanssa. Soitan myöhemmin uudelleen, ja soitan sitten juuri niille hoitajille, joiden kuulin olevan allekirjoittajina tässä hoitohenkilökunnan kummallisessa lausunnossa.
...Ja sitten taas jaloilleen ja uudelleen taistoon. 10.3. soitin onneksi vielä yhden puhelun..
Soitin Palokkaan ylilääkärille, ja sain jälleen kerran toivoa. Vaikka mustalta näytti, Räsänen vihjaisi, että voinhan ottaa yhteyttä tähän tk:n kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajaan ja kertoa hänelle tilanteen tarkemmin. Kiitokset, kiitokset, jälleen kerran. Olin tätä jo ajatellut, ja nyt sain vahvistusta asialle. Kyllä päätä voi napauttaa seinään monta, monta kertaa, huomaan, kunhan sitten vain nostelee niskat jälleen pystyyn ja käy rohkeasti eteenpäin! Leena Mutanen olisi seuraava oljenkorteni.
Noin viikkoa ennen hallituksen kokousta, ja juuri ennen pääsiäispyhiä, juttelin Leena Mutasen kanssa
Leenan kanssa oli niin helppo jutella kuin tällaisessa tilanteessa nyt yleensä voi olla. Lupasin lähettää hänelle vielä vapaamuotoisesti meidän omaisten perusteluita maksusitoumuksen myöntämiselle. Mietin, etten oikein mitään muuta uutta tähän dokumenttiin keksi, muuta kuin ne isoäitini viimekertaisella tapaamisella kuulemani sanat hänen kuullessaan, että yritämme tosissamme saada hänelle siirron lähemmäs meitä: "Sehän olisi jo liian mukavaa". Vetosin dokumentissa vielä siihen, että kotikuntalaki on muuttumassa. - - Toivoisin, että asian tuleminen jälleen eduskunnan käsittelyyn katsottaisiin myös maksusitoumusta puoltavaksi seikaksi eikä jo varsin iäkkään isoäitini tarvitsisi enää odottaa kotikuntalain muuttumista. - - Mielestäni jo se, että on kyse sotiemme veteraanista, puoltaisi sitä, että antaisimme Kertulle mahdollisuuden tällaiseen "liian mukavaan" loppuelämään.
Hallitus kokousti ja päätti asiasta: ISOÄITI SAI MAKSUSITOUMUKSEN!
Lämpimät kiitokset Leena Mutaselle ja kuntayhtymän hallitukselle
Asiasta oli äänestetty, koska puheenjohtajan toimesta oli esitetty esittelijän kielteisen kannan vastainen ehdotus. Äänestyksessä esittelijän kielteinen kanta ei saanut kannatusta ja puheenjohtajan maksusitoumusta puoltava ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti! Päätös tuli postitse nopeasti kokouksen jälkeen, perjantaina 28.3.2008.
Hallitus teki päätöksen potilaan parhaaksi. Kuullessani päätöksestä, tarkistin asian vielä sähköpostitse... onko oikeasti näin - ilman mitään ehtoja asia on päätetty isoäidin eduksi..? Uskallan pikkuhiljaa iloita päätöksestä! Maanantaina pitää soittaa Naantalin sosiaalijohtajalle ja ylilääkärille ja kertoa tilanne. Kuinkakohan tästä mennään eteenpäin? Viikonloppuna nostimme ensimmäiset maljat asian kunniaksi :-)
Tänään, 1.4.2008 soitin Naantaliin ylilääkärille ja kyselin jatkosta
Naantalin keväinen aurinko paistaa: Pärkö sanoi, että kunhan he saavat maksusitoumuksen käsiinsä, voi siirtoa alkaa järjestellä. Ensin mummu vuodeosastolle ja sitten katsotaan, mikä on lopullinen paikka. Ja mikä hienointa, siirron järjestymisessä kyse ei ole kuukaudesta tai kahdesta - vaan viikosta tai parista! En oikein ymmärrä tätä vielä.. Että voisin mahdollisesti jo 2 viikon kuluttua mennä Naantalin terveyskeskukseen isoäitiä tapaamaan..? Varaudun nyt kuitenkin vielä hiukan pidempään aikaan. Mutta joka tapauksessa: ennen kesää!! Kesään mennessähän olemme ehtineet jo kuntouttaa isoäitiä pyörätuoliin niin, että kiidätämme häntä Naantalin vanhan kaupungin kaduilla jäätelötötterö kädessä.. No, ei sentään. Mutta joka tapauksessa, pitkäaikainen haave kävi toteen. Ja tokihan me haluamme koettaa, josko hänen kuntoaan saisi vielä hitusen ylöspäin nyt, kun läheiset ovat siitä hoitajien kanssa yhdessä huolta pitämässä ja sen eteen toimimassa.
... Eikä tarvinnut kuin muutama puhelu soittaa ;-))!! ........
Liki 10 kuukautta tein töitä asian eteen ja onnistuin. Unelma oli käynyt toteen ja nautin todellakin siitä, että pääsin tapaamaan isoäitiä usean kerran viikossa.
Sen jälkeen noin 3 kuukauden päästä istuin isoäitini hautajaisissa. Mainitsinkin kuukausia aiemmin erään kunnan työntekijälle, että tällaista lopputulemaa en meille toivo, siksi en halua odottaa kotikuntalain muutosta.
Isoäidin poismeno ja hautajaiset oli rankka paikka - mielessä pyöri niin monia asioita. Onneksi lähimpiä sukulaisia oli paikalla muistoja jakamassa.
Läheiset auttavat meitä jaksamaan. Olisi raskasta elää ilman heidän tukeaan.
- Laura Bäckman